Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Kostuta kaikki kolme kakkukerrosta limonadilla. Levitä pohjalevyn päälle ohuelti vadelmahilloa ja kermavaahtoa. Nosta päälle seuraava kerros ja toista menettely. Nosta viimeiseksi kansilevy paikoilleen ja leikkaa kakku puoliksi.
Valmista suklaakastike. Mittaa kuivat aineet pinnoitettuun kattilaan ja sekoita joukkoon vispikerma. Keitä miedolla lämmöllä 15–20 minuuttia. Kastike on valmista kun tippa jähmettyy pisaraksi tiputettaessa se lasilliseen kylmää vettä.
Vaihda kakkupuoliskoiden paikkaa ja kuorruta näin syntynyt perhonen kauttaaltaan kermavaahdolla. Valuta jäähtynyttä suklaakastiketta muovipussiin, leikkaa nurkkaan pieni reikä ja piirtele viiruja perhosen siipiin. Pistä kahden mehupillin päähän kirsikka ja asettele tuntosarviksi. Koristele perhoskakku karkeilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.