Kirjolohi taikinakuoressa valmistuu kätevästi esikaulitusta voitaikinasta ja lisäämällä kalaan pinaatti- tai kermatäytteen. Tarjoa sitruunalohkojen kera.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Valmista ensin pinaattitäyte. Kuullota sipuli pannulla rasvassa. Lisää pinaattipalat ja sekoita kunnes ne sulavat. Hauduta pinaattia sipulin kanssa miedolla lämmöllä noin viisi minuuttia. Jäähdytä seos. Valmista kermatäyte sekoittamalla ainekset keskenään.
Nypi fileistä ruodot mahdollisimman tarkkaan. Valele fileet sitruunamehulla ja ripottele suola tasaisesti fileiden pinnalle.
Kaaviloi voitaikinalevy jauhotetulla pöydällä fileiden pituiseksi ja kaksi kertaa fileen levyiseksi levyksi. Siirrä levy leivinpaperin päälle pellille. Levitä jäähtynyt pinaatti levyn toiselle laidalle fileen muotoon ja nosta toinen filee päälle.
Levitä puolet kermatäytteestä fileelle. Nosta toinen filee päälle niin, että päällimmäisen fileen paksumpi selkäosa tulee alimmaisen fileen ohutta vatsapuolta vasten. Tällöin kalakerros tulee mahdollisimman tasaiseksi ja kypsyy tasaisemmin. Levitä loput kermatäytteestä päällimmäiselle fileelle.
Leikkaa taikinalevyn vapaan puolen keskiosaan taikinapyörällä tai pizzaleikkurilla lyhyitä viiltoja limittäin. Käännä taikina fileiden päälle.
Kostuta kalan alla olevan taikinan reuna vedellä ja paina sauma kiinni. Leikkaa kalaan muoto taikinapyörällä tai pizzaleikkurilla ja koristele kala halutessasi ylijäämätaikinalla. Harjaa jauhot pois pinnasta ja voitele munalla.
Paista taikinoitu kirjolohi uunin alatasolla ensin 225 asteessa noin 10 minuuttia. Laske lämpö sitten 200 asteeseen ja jatka kypsentämistä noin 30 minuuttia. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja parsakaalin kanssa. Varaa jokaiselle sitruunanlohko, josta voi puristaa mehun lisämausteeksi.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.