Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Kuori perunat ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi esimerkiksi monitoimikoneella. Hienonna tai suikaloi kuorittu sipuli.
Irrota kirjolohifileestä nahka ja suikaloi kala.
Lado voidellun uunivuoan pohjalle puolet perunaviipaleista. Levitä päälle puolet sipulista, kalasuikaleet, tilli, kaprikset ja maustepippurit. Lado päälle loput perunoista ja sipulista.
Sekoita munamaidon ainekset keskenään ja kaada vuokaan. Lisää pinnalle rasvanokareet. Kypsennä 200 asteessa uunin alatasolla noin 1 tunti 15 minuuttia. Laatikko on kypsä kun munamaito on täysin hyytynyt ja perunaviipaleet ovat pehmeitä.
Anna laatikon vetäytyä hetken aikaa uunista ottamisen jälkeen. Tarjoa lisäksi etikkapunajuuria, maustekurkkuja ja salaattia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.