Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Pyyhi filee kostutetulla talouspaperilla. Nypi fileestä ruodot. Viillä fileeseen pyrstöstä lähtien parin sentin välein taaksepäin kulkevia vinoja taskuja, jotka ulottuvat nahkaan asti. Voitele filee ja taskut sitruunanmehulla.
Leikkaa sinihomejuusto ohuiksi viipaleiksi ja työnnä jokaiseen taskuun 1–2 viipaletta. Nosta filee voideltuun uunivuokaan ja kypsennä 200 asteessa uunin alatasolla noin 25 minuuttia.
Mausta kermaviili sitruunanmehulla, suolalla ja sokerilla ja sekoita joukkoon tillisilppu. Anna maustua hetki kylmässä. Tarjoa lisäksi perunoita.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.