Kaada voideltuun, laakeaan uunivuokaan pussillinen jäistä perunasipulisekoitusta. Ripottele päälle suolaa ja jauha mustapippuria.
Levitä perunoiden päälle kirjolohisuikaleet. Ripottele suikaleille runsaasti hienonnettua tilliä.
Levitä kirjolohen päälle toinen pussillinen peruna-sipulisekoitusta. Mausta nämäkin perunat suola- ja pippuriripauksella ja kaada vuokaan ruokakerma.
Kypsennä 200-asteisen uunin keskitasolla noin tunti. Hienonna pinnalle vielä tuoretta tilliä. Tarjoa etikkapunajuurien, -maustekurkkujen ja salaatin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.