Kirjolohta ja avokadosalsaa syntyy kirjolohifileestä ja ensin valmistettavasta avokadosalsasta. Tarjoa lohen ja avokadosalsan lisäksi keitettyä riisiä.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Valmista ensin salsa. Halkaise avokado, poista kivi ja irrota hedelmäliha kuoresta. Leikkaa hedelmäliha kuutioiksi.
Kuutioi tomaatit. Hienonna punasipuli ja halkaistu chili, josta on poistettu siemenet. Raasta hyvin pestyn limetin kuori ja purista hedelmästä mehu. Sekoita öljy, limetinkuoriraaste ja -mehu, hunaja sekä suola keskenään.
Sekoita kaikki salsan ainekset keskenään. Anna salsan maustua kylmässä sillä aikaa, kun kypsennät kalan.
Poista kirjolohifileestä tarvittaessa ruodot ja ylimääräinen rasva. Mausta kirjolohifilee limetinmehulla, suolalla ja mustapippurilla. Pane kirjolohifilee voideltuun uunivuokaan nahkapuoli ylöspäin. Kypsennä kalaa 200 asteessa 15–20 minuuttia. Vedä nahka pois. Tarjoa lisäksi keitettyä riisiä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Miksinpäin lohi paistetaan uunissa "väärinpäin"? Pannulla tuon ymmärrän. Ohjeen mukaan tehtynä kala ei näytä kovinkaan herkulliselta kun kyljen tumma osa on päällimmäisenä.