Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Poista kukkakaalista vihreät lehdet ja leikkaa kanta tasaiseksi. Nosta kukkakaali kokonaisena leivinpaperin päälle pellille tai uunivuokaan.
Sekoita marinadin ainekset keskenään ja hiero marinadi kauttaaltaan kukkakaalin pintaan.
Paahda kukkakaalta 200-asteisessa uunissa noin 1 tunti. Valele valunutta marinadia kukkakaalin pintaan muutaman kerran paahtamisen aikana. Kokeile kypsyyttä haarukalla, kukkakaali saa jäädä napakaksi.
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Rouhi pistaasit pienemmiksi. Valuta osa kastikkeesta raidoiksi kukkakaalin pinnalle ja koristele granaattiomenan siemenillä, pistaaseilla ja mintulla. Tarjoa paahdettu kukkakaali lisäkkeenä tai pääruokana. Tarjoa loppu kastike erikseen
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.