Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Poista lohesta ruodot ja nosta se laakeaan, voideltuun uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Mausta lohifilee sitruunanmehulla, suolalla ja pippurilla. Ripottele pinnalle tilliä. Nosta jääkaappiin maustumaan pariksi tunniksi.
Valmista kastike. Leikkaa suolakurkut kuutioiksi. Sekoita kermaviili ja majoneesi. Lisää kurkkukuutiot ja mausta kastike hunajalla, pippurilla ja hienonnetulla tillillä. Nosta kastike jääkaappiin odottamaan tarjoilua.
Levitä sinappiseos lohen pinnalle. Ripottele päälle hapankorppurouhe.
Kypsennä lohta 200-asteisen uunin keskitasolla 20–25 minuuttia, kunnes kala on kypsää ja saanut pintaan kauniin värin. Koristele sitruunaviipaleilla ja tillillä. Tarjoa uunissa samaan aikaan kypsennettyjen lohkoperunoiden ja kermaviilikastikkeen kanssa.
Vinkki! Voit leikata lohen annospaloiksi ennen kypsentämistä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Valmistus ohjeesta puuttuu TILLI kalan päälle tulevaan sinappikastikeeseen
K-Kuluttajapalvelu
7 vuotta sitten
Lohen ystävä, reseptissä 1 dl tillisilppua on lisätty kalan pinnalle ennen kuin se laitetaan jääkaappiin ja videolla taas tilliä on sekoitettu kuorrutteen joukkoon. Kalan voi valmistaa kummallakin tavalla. Kuorrute on hiukan helpompi levittää, jos tilliä ei lisää sen sekaan.