Raasta kukkakaali pieneksi muruksi. Sekoita kukkakaalimurun joukkoon kananmuna, valkosipuli, juustoraaste ja mausteet.
Kuumenna rasva paistinpannussa. Nostele massasta kasoja kuumalle pannulle. Painele litteämmiksi paistinlastan avulla. Paista pihvejä noin 2 minuuttia per puoli. Tarjoa raikkaan salaatin ja esimerkiksi tsatsikin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Nämä eivät pysy kasassa paistaessa. Muokatkaa ohjetta tai poistakaa.
Em
1 vuosi sitten
Kypsentämättömän kukkakaalin takia koostumus on inhottava, pihvin maku liian kananmunainen ja ohjeessa liian vähän mausteita. Löysyyden takia pihveille ei myöskään riitä parin minuutin paisto per puoli.
SammakkoPrinsessa
1 vuosi sitten
Ei kyllä tällä ohjeella saa tehtyä sellaisia pihvejä, jotka voisi kääntää. Aika paljon saa maustaakin enemmän.
Elvi
2 vuotta sitten
Lisäsin hieman korppujauhoja, muotoilin pihvit käsin ja paistoin lettupannulla. Hyvin pysyivät kasassa ja maukkaita olivat!
Linkku
4 vuotta sitten
Lisäsin taikinaan vähän korppujauhoja tuli mun mieleen parempia
H
5 vuotta sitten
Todella vaikea saada pysymään kasassa pannulla:( Hermot meni