Kuorrutettu possun sisäfilee
- Annosmäärä4 annosta
- Valmistusaikayli 60 min
Possun sisäfilee kuorrutetaan tomaattisella leipämurulla, jossa maistuu lisäksi sinappi ja parmesaani.
Ainekset
4 annosta
1 (n. 600 g) | tai |
1 rkl | tai |
1/2 tl | suolaa tai |
ripaus | mustapippuria tai |
Kuorrutus | |
---|---|
2 (200 g) | tomaattia tai |
2 viipaletta | paahtoleipää tai |
1 | valkosipulinkynsi tai |
2 rkl | tai |
2 rkl | tai |
2 rkl | ruohosipulia tai persiljaa hienonnettuna tai |
Valmistus
yli 60 min
Ota filee jääkaapista huoneenlämpöön noin tunti ennen kypsentämistä. Ruskista filee joka puolelta rasvassa pannulla. Mausta suolalla ja pippurilla. Siirrä filee uunivuokaan.
Hienonna tomaatit, paahtoleivät ja valkosipuli. Sekoita ne kulhossa. Lisää joukkoon sinappi, parmesaani ja ruohosipuli. Levitä ja painele kuorrutus tiiviisti fileen pintaan.
Paista 200-asteisessa uunissa 30–40 minuuttia, kunnes fileen sisälämpötila on noin 70 astetta. Peitä vuoka foliolla ja anna levätä hetki. Leikkaa liha viipaleiksi ja koristele ruohosipulilla tai persiljalla. Tarjoa possunfileen kanssa esimerkiksi kukkakaaliriisiä ja turkkilaista jogurttia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Valikoima ja hinnat kaupasta
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Voisit pitää myös näistä
- 30 - 60 min3,6(141 arviota)
- 30 - 60 min3,7(7 arviota)
- yli 60 min3,9(30 arviota)
- yli 60 min3,8(41 arviota)
- 30 - 60 min2,9(172 arviota)
- 30 - 60 min4,4(9 arviota)
- yli 60 min3,3(337 arviota)
Arvostele resepti
ka. 3,9 (51 arviota)
- Kissamummo5 vuotta sittenHyvä ja helppo
- olut6 vuotta sittenmaistuu hyvältä