Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sekoita marinadin ainekset. Pane possunfilee tiiviiseen muovipussiin. Kaada päälle marinadi. Purista ilma pois mahdollisimman hyvin ja sulje pussi tiiviisti. Nosta pussi kulhoon ja anna maustua kylmässä vähintään pari tuntia, mieluiten yön yli. Käännä pussia maustumisen aikana.
Ota filee huoneenlämpöön noin tunti ennen kypsennystä. Kypsennä fileetä 200-asteisessa uunissa runsaat puoli tuntia. Voit kypsentää fileen myös grillissä välillä käännellen ja marinadikastikkeella voidellen. Kypsän possunfileen sisälämpötila on 70–75 astetta, halutun kypsyysasteen mukaan.
Kääri kypsä filee hetkeksi alumiinifolioon. Leikkaa filee viipaleiksi. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja vihannesraidan kanssa.
Leikkaa kurkku kuutioiksi ja ripottele kuutioille suolaa. Anna kuutioiden seistä siivilässä ja valuta erottunut vesi pois.
Kuutioi tomaatit ja viipaloi retiisit. Hienonna sipulit, mintunlehdet ja chilipalko, josta on poistettu siemenet.
Mausta valutettu jogurtti sitruunanmehulla, pippurilla, suolalla, chilillä sekä valkosipulilla ja mintulla.
Sekoita kurkku- ja tomaattikuutiot sekä retiisiviipaleet maustettuun jogurttiin. Anna maustua kylmässä. Koristele retiisiviipaleilla ja mintun lehdillä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.