Lämmin fetasalaatti tuo vaihtelua perinteisen kreikkalaisen salaatin ystävälle. Uunissa makeiksi paahdetut paprika, sipuli ja tomaatit tekevät salaatista ruokaisan.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Leikkaa paprikat reiluiksi paloiksi. Viipaloi halkaistu, kuorittu punasipuli puolirenkaiksi. Levitä paprikat ja sipulit uuninkestävään tarjoiluastiaan (esim. 16 x 37 cm). Sekoita joukkoon öljy ja oregano. Kypsennä 200-asteisen uunin ylätasolla 10 minuuttia.
Halkaise kirsikkatomaatit. Levitä ne paprikoiden ja sipuleiden päälle leikkauspinnat ylöspäin. Kypsennä vielä noin 10 minuuttia. Vihannekset saavat jäädä hieman rapsakoiksi.
Mausta pippurilla ja anna jäähtyä hetki. Lisää valutetut oliivit. Murenna fetajuusto salaatin pinnalle. Viimeistele lämmin fetasalaatti tuoreella mintulla. Tarjoa lisäksi tuoretta leipää.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.