Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Ota liha jääkaapista huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen kypsentämistä. Pyyhi ylimääräinen marinadi pois lihojen pinnalta. Paista fileepalat pihvien tapaan grillissä, pannussa tai parilassa 6–8 minuuttia välillä käännellen. (Sisälämpötila noin 55 astetta.) Paistoaikaan vaikuttaa fileiden paksuus. Liha saa jäädä keskeltä vaaleanpunaiseksi.
Peitä kypsät fileet foliolla ja anna vetäytyä hetken aikaa ennen leikkaamista. Leikkaa fileet terävällä veitsellä poikkisyin ohuiksi viipaleiksi.
Leikkaa kesäkurpitsa ja munakoiso noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Paloittele paprikat ja sipulit. Voitele vihannekset öljyllä. Mausta suolalla, mustapippurilla ja rosmariinilla. Kypsennä vihannekset grillissä, muurinpohjapannussa tai 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
Sekoita kypsien, kuumien vihannesten joukkoon pieniksi lohkotut tomaatit ja rucola. Mausta vielä tuoreilla, hienonnetuilla yrteillä ja balsamiviinietikalla. Kaada vihannekset tarjoiluvadille ja tarjoa lampaanfileen kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.