Lehtipihvi ja sinihomejuustoperunat on liharuoka, joka sopii esimerkiksi itsenäisyyspäivän juhlistamiseen. Tarjoa lehtipihvien ja juustopottujen lisäksi salaattia.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Kaada pussillinen perunasuikaleita voideltuun laakeaan uunivuokaan ja ripottele päälle puolet mausteista ja homejuustosta. Levitä päälle toinen pussillinen perunasuikaleita ja loput mausteet sekä sinihomejuustot. Kaada kasvirasvaseos vuokaan. Paista 200 asteessa ensin noin 15 minuuttia, sekoita ja jatka paistamista vielä noin 45 minuuttia. Ripottele päälle persiljaa.
Nuiji pihvit esimerkiksi muovipussin sisällä mahdollisimman ohuiksi lehtipihveiksi. Mausta ne suolalla ja pippurilla. Paista pihvejä kuumassa rasvassa 1–2 minuuttia/puoli. Lisää jokaisen pihvin päälle nokare maustevoita. Tarjoa lisäksi salaattia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Miksi hakata naudan-/häränlihasta lihasnesteet pois ja pannulle kun tulos on kuiva "korppu"?Sianlihaa hakataan ja se pysyykin mehevänä rasvaisuutensa takia.