Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Valmista ensin maustevoi. Vaivaa rasva notkeaksi ja sekoita siihen piparjuuri ja sitruunanmehu. Pane maustevoi tarjolle pieneen kulhoon ja pidä kylmässä tarjoiluun asti.
Painele pihvit rystysillä ohuemmiksi. Pyyhkäise valurautapannuun ohuesti öljyä talouspaperilla ja pane kaksi pihviä kerrallaan kuumalle pannulle. Käännä pihvit, kun pinta alkaa pisaroida. Paista toista puolta sen verran, että pintaan nousee pisaroita. Nosta pihvit kuumalle vadille ja ripottele pinnalle hiukan suolaa ja mustapippuria. Pidä lämpimänä esim. 100-asteisessa uunissa. Huuhtele ja pyyhi pannu talouspaperilla ja öljyllä. Paista toiset kaksi pihviä.
Annostele pihvien päälle nokareet pipajuurimaustevoita. Voi saa sulaa kuuman pihvin päällä. Pane loput maustevoista pöytään ja tarjoa lisäksi marinoituja kesäkasviksia sekä keitettyjä uusia perunoita.
Vinkki! Voit tehdä pihvit myös Pirkka naudan ulkofileelehtipihveistä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.