Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sekoita kerma ja korppujauhot kulhossa. Anna turvota. Kuori ja hienonna sipulit. Lisää sipulit ja mausteet sekä jauheliha ja kananmuna korppujauhoseokseen. Sekoita tasaiseksi.
Kuori ja paloittele perunat. Halkaise ruusukaalit pitkittäin (tai paloittele parsakaali). Kuori ja lohko punasipulit. Kuori ja viipaloi valkosipulit.
Laita perunat, kaalit ja sipulit pellille leivinpaperin päälle. Pirskota päälle öljyä ja ripottele suolaa ja mustapippuria. Kypsennä uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia.
Muotoile lihapullataikinasta noin 30 pyörykkää vedellä kostutetuin käsin.
Ota pelti uunista, nostele lihapullat ja tomaatit sen päälle ja revi lopuksi päälle vielä mozzarella.
Jatka paistamista vielä 15 minuuttia, kunnes lihapullat ovat kypsiä ja kasvikset pehmeän paahtuneita.
Viimeistele tuoreella basilikalla ja pestokastikkeella.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Tomaattisose ei meidän mieleen sopinut lihapullien joukkoon, joten voi hyvin jättää pois! Tein lihapullat erikseen kasviksista (700g jauhelihaa, n. 35-40 pullaa, 25min uunissa). Muuten oikein maukas resepti ja hyvä kaapintyhjentäjä.
Pettynyt
1 vuosi sitten
Lihapullat maistuu tällä ohjeella pelkälle korppujauholle ja ei kypsy vartissa, en tekisi uudestaan vaan käyttäisin valmiita lihapullia.
Roosa
2 vuotta sitten
Tää on loistava resepti. Vähemmän tiskiä kun kaikki vaan samalle pellille. Lisäksi erinomainen hävikinvähentäjä. Perunan ja sipulin kaveriksi tähän sopii kaikki mitä jääkaapista löytyy esim paprika, kukkakaali, porkkana yms.
Lellu
2 vuotta sitten
Me käytettiin Tammisen paneroituja lihapullia. Niitä kaksi pakettia, sekä lisättiin vain 4 perunaa, ja iso bataatti. 1kpl punasipuli ja 1kpl tavallista sipulia.
Helppo ja terveellinen ruoka, sekä mukavasti väriä ja erilaista suutuntumaa! Mahtava ohje!
TaWa
3 vuotta sitten
Parsakaali nuput kärventyivät uunissa, mutta eipä haitannut. Herkullista!
Pivi
5 vuotta sitten
Mietin sitä, että kannattaisiko tähän käyttää (kuumaan veteen kastettuja tomaatteja niin niistä saisi kuoren pois), lohkoa ne isot omaatit ja jättää nuo minitomaatit pois. Näin ei tulisi kuoret suuhun.
Muuten on mielenkiintoinen ja kokeilemisen arvoinen ohje.
Viivi
6 vuotta sitten
Tosi herkullinen ruoka! Tästä on tullut meidän perheen uusi lemppari, jota on tehty jo useamman kerran! Iso suositus!
Melkein aikuinen
6 vuotta sitten
Tämä on niin loistavaa, lisäsin itse vielä punajuurta joka on mun lemppari!
Niko
6 vuotta sitten
Hym tosi hyvää ruokaa
Pulla
7 vuotta sitten
Tämä on meidän perheen uusi lemppari. Tosi hyvää arki ruokaa. :)
äiti
7 vuotta sitten
Lihapullataikinaan.
K-Kuluttajapalvelu
7 vuotta sitten
Tomaatti, tomaattisose lisätään lihapullataikinaan samaan aikaan mausteiden kanssa.