Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sulata ahvenet pakkauksen ohjeen mukaan. Kuivaa ahvenfileet talouspaperilla. Poista jokaisesta fileestä pystyruodot leikkaamalla kalan pääpuolesta kapea noin viiden sentin pituinen kolmiomainen pala pyrstöön päin. Suikaloi fileet.
Pese, kuori ja viipaloi perunat sekä porkkanat. Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipulit pannulla tai mikrossa öljyssä noin 1 minuutti täysteholla. Suikaloi pekonit.
Voitele iso (n. 3 l) uunivuoka. Lado vuokaan kerroksittain kasviksia ja kalaa. Ripottele väliin suolaa, pippuria ja tilliä. Levitä päällimmäiseksi loput perunaviipaleet ja pekonit.
Kypsennä 200 asteessa alatasolla noin 1 tunti 20 minuuttia. Jos pekonit tummuvat kypsymisen loppupuolella liikaa, peitä vuoka foliolla. Tarkista perunoiden kypsyys. Anna laatikon vetäytyä hetki ennen tarjoamista. Tarjoa lisäksi etikkapunajuuria ja salaattia.
Vinkki! Voit korvata ahvenet silakkafileillä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.