Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Nypi kulhossa vehnäjauhot, suola ja huoneenlämpöinen voi. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Painele taikina voidellun ja jauhotetun piirakkavuoan (Ø 26 cm) pohjalle ja reunoille.
Esipaista pohjaa 200-asteisen uunin alatasolla noin 10 minuuttia.
Hienonna kuorittu punasipuli. Kuullota sipulit öljyssä pannulla. Lisää pinaatti ja paista hetki.
Paloittele savukala. Levitä kalapalat ja sipuli-pinaattiseos piirakkapohjalle.
Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa. Lisää ruokakerma ja mausta suolalla ja pippurilla. Kaada seos piirakkavuokaan.
Paista 200-asteisen uunin alatasolla 25–30 minuuttia, kunnes täyte on täysin hyytynyt ja pinta saanut väriä. Anna piirakan jäähtyä hetki ennen tarjoilua.
Vinkki! Piirakan voit valmistaa myös kylmäsavukirjolohesta. Suikaloi kalaviipaleet ja levitä pohjalle.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Hyvä ja maukas. Voi käyttää myös pakastepinaattia.
Heidi
10 kuukautta sitten
Helppo ja maukas
TS
10 kuukautta sitten
Maukas piirakka 👍🏻
E
1 vuosi sitten
Todella maukas
Jarkkojii
1 vuosi sitten
Hyvää on, nam
Pipsa
1 vuosi sitten
Voiko kalan korvata esimerkiksi kinkulla?
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
Pipsa, kalan voi korvata halutessaan kinkulla.
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
Hande, tätä ei ole testattu, mutta voit halutessasi pakastaa piirakan.
Hande
1 vuosi sitten
Voiko pakastaa, muuttuuko koostumus? Jos juhlat lauantaina ja keskiviikkona tekisi pakastimeen.
Kalle
1 vuosi sitten
Voiko tämän tehdä pellille, jos tekee kaksinkertaisena? Mikä on paistoaikaa?
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
Kalle, valitettavasti reseptiä ei ole testattu pellillisenä, mutta todennäköisesti sopiva määrä tulee kun tekee 2,5 kertaisena. Myös paistoaika on todennäköisesti hieman pidempi, mutta tätä ei ole testattu, joten se tulee itse arvioida.
Paraspiiras
1 vuosi sitten
Aivan mahtava, uusi suosikki ehdottomasti! Ja valmispohjaan ketterästi… 😉
Annelik
1 vuosi sitten
Todella hyvä resepti. Laiskuuttani korvasin pohjan suolaisen piirakan pakastetulla valmispohjalla. En yleensä tee piirakoita, mutta nyt tarvitsin ohjeen yo-pöytään ja tämä on se! Olen tehnyt piirakan kahdesti ja kaikki maistaneet ovat kehuneet sitä. Helppo myös lämmittää juhlapöytään. Hetki 150 C:ssa riittää.
Ritu
1 vuosi sitten
Miksi aina voita? Öljyllä tulee terveellisempää ja ihan yhtä hyvää.
Julia
1 vuosi sitten
Voiko tätä reseptiä soveltaa että jättää pinaatit pois ja lisää paprikaa?
Riitta
1 vuosi sitten
Mari; kun ei erikseen ohjeisteta, niin sanoisin että "normaaliasetus" eli sekä ylä- että alalämpö, mutta piirakka siis uunin alaosaan. Näin paistuu molemmilta puolilta, mutta enemmän alhaalta.