Valmista ensin kastike. Vatkaa huoneenlämpöisen keltuaisen joukkoon huoneenlämpöinen öljy tasaisena nauhana. Seoksesta muodostuu paksu majoneesi. Silppua valutetut anjovikset ja sekoita majoneesiin. Silppua myös valkosipuli ja lisää seokseen. Mausta sinapilla, hunajalla, timjamilla, suolalla ja mustapippurilla. Sekoita lopuksi joukkoon jogurtti. Kastike saa tekeytyä hetken jääkaapissa.
Valuta ja huuhtele pavut kylmällä vedellä. Sekoita papujen joukkoon noin 1/2 dl kastiketta ja tarjoa loppu kastike erikseen.
Paloittele salaatit isolle vadille tai kahdelle pienelle vadille. Kuori avokado ja poista kivi. Leikkaa avokado kapeiksi lohkoiksi ja lohiviipaleet pitkiksi suikaleiksi. Levitä pavut, avokadot ja lohet säteittäin salaatille. Puolita kirsikkatomaatit ja ripottele salaatin päälle. Viimeistele salaatti parmesaanilastuilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Valikoima ja hinnat kaupasta
Valitusta kaupasta ei löytynyt tuotetta ainekselle: Pirkka kylmäsavukirjolohiviipaleita
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.