Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: 30–60 min
Lämmitä neste kädenlämpöiseksi eli noin +37 asteiseksi. Murenna hiiva nesteen joukkoon. Lisää suola ja siirappi. Alusta taikinaan vähitellen jauhot ja lisää vaivaamisen loppuvaiheessa huoneenlämpöinen margariini. Valmis taikina on pehmeää, mutta irtoaa pallona taikinakulhosta ja kädestä.
Kohota taikinaa kulhossa liinan alla noin puoli tuntia. Jaa taikina neljään osaan ja kauli palat pyöreiksi levyiksi. Jaa levy sektoreiksi kahdeksaan osaan. Laita pala graavilohta ja nokare tuorejuustoa kolmion kantaan ja kierrä leveämmästä päästä alkaen sarviksi. Kohota. Voitele munalla ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.