Lumihiutalekakku on talvinen kakku vailla vertaa! Kakku saa väliinsä mm. omenasosetta, mutta lumisen värin kakku saa valkosuklaasta ja kookoshiutaleista.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sulata margariini ja anna jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon kermaviili ja sulatettu margariini. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, vanilliinisokeri ja ripaus suolaa. Lisää jauhoseos siivilän läpi taikinaan. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun, tasapohjaiseen, halkaisijaltaan 24 cm:n kakkuvuokaan. Paista 175-asteisen uunin alatasolla 35–40 minuuttia. Anna kakkupohjan jäähtyä hetki ja kumoa.
Sekoita kattilassa kookosmaitoon sokeri ja maissitärkkelysjauho. Kuumenna sekoitellen, kunnes kastike sakenee. Keitä pari kolme minuuttia. Nosta kattila liedeltä ja paloittele valkosuklaa kastikkeen joukkoon. Lisää myös tuorejuusto ja vanilliinisokeri. Sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä kylmässä noin tunti. Sekoita kylmään kastikkeeseen kovaksi vaahdoksi vatkattu kerma.
Sulata suklaa koristelua varten ja levitä leivinpaperille. Anna jäähtyä kylmässä ja riko paloiksi.
Halkaise jäähtynyt kakkupohja ja levitä pohjapuolelle omenasosetta. Levitä päälle vajaa puolet täytteestä. Nosta toinen kakkupohjanpuolikas täytteen päälle. Kaada kakulle loput kookoskastikkeesta niin, että kuorrutus valuu myös kakun reunoille. Koristele kookoshiutaleilla ja valkosuklaalastuilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.