Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi varovasti sekoittaen. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 225 asteessa 6–8 minuuttia. Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille ja poista paistopaperi.
Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon rahka, karamellirouhe ja sokerit. Valuta ja kuutioi mangot.
Leikkaa pohjalevy pitkittäin neljään yhtä leveään suikaleeseen (noin 7 cm). Kostuta suikaleet maidolla ja levitä päälle kermatäyte. Ripottele mangokuutiot pinnalle. Kääri yksi suikale rullalle ja nosta rulla tarjoiluvadin keskelle. Kietaise seuraavat suikaleet rullan ympärille, jolloin kakku suurenee. (Näin voit rakentaa kakun juuri niin isoksi kuin haluat pohjalevyjen määrää lisäämällä.)
Vatkaa kuorrutuksen kerma vaahdoksi ja mausta se vanilliinisokerilla. Levitä kermavaahto kakun päälle ja reunoille. Anna kakun vetäytyä jääkaapissa vähintään 2 tuntia ja koristele karamelleilla juuri ennen tarjoilua.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.