Angry birds -kakku
- Annosmäärä16 annosta
- Valmistusaikayli 60 min
Ainekset
Pohja | |
---|---|
4 | kananmunaa tai |
1 1/2 dl | sokeria tai |
1 1/2 dl | vehnäjauhoja tai |
1/2 dl | perunajauhoja tai |
1 tl | leivinjauhetta tai |
Täyte | |
2 tlk (à 2 dl) | tai |
1 rkl | sokeria tai |
1 tl | vanilliinisokeria tai |
2 tl | sitruunankuorta raastettuna tai |
n. 2 dl | vadelmahilloa tai |
Kostutus | |
1 dl | sitruunanmehua laimennettuna tai |
Kuorrutus | |
n. 400 g | vihreää marsipaania tai |
1 (20 g) | Fazer lakritsipatukka tai |
tomusokeria tai | |
vettä tai |
Valmistus
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi seos muna-sokerivaahtoon varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (3 l). Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 30 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla. Kumoa hieman jäähtyneenä.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se sokerilla, vanilliinisokerilla ja sitruunankuoriraasteella. Leikkaa kakku neljään osaan, mutta leikkaa päälimmäinen osa ohuemmaksi kuin muut.
Kostuta levyt vedellä laimennetulla sitruunanmehulla. Levitä alimmaiselle kakkulevylle vadelmahilloa ja kermavaahtoa. Täytä muut välit samalla tavalla. Painele kakun reunoja hieman alemmaksi, jotta kakusta tulee hieman pyöreä. Levitä täytettä ohuesti myös kakun pinnalle.
Pehmennä marsipaania käsissä vaivaten. Kauli marsipaani kahden leivinpaperin välissä noin 3 mm:n paksuiseksi levyksi. Voit käyttää apuna vehnäjauhoja tai tomusokeria. Leikkaa levy pyöreäksi lautasen (halkaisija noin 32 cm) avulla. Nosta levy kaulimen avulla kakun päälle ja painele marsipaani tiiviisti kakun reunoja vasten. Leikkaa reunat tasaiseksi terävällä veitsellä. Anna kakun kostua yön yli jääkaapissa.
Muotoile marsipaanista possulle kärsä ja korvat. Leikkaa lakusta ohuita viipaleita korviin, kärsään ja silmiin. Lakritsiviipaleita voit muotoilla isommaksi kaulimella tai käsin painelemalla ja pienemmäksi saksilla leikkaamalla. Leikkaa lakritsista myös kulmakarvat possulle. Sekoita tilkka vettä pieneen määrään tomusokeria. Tee tomusokerikuorrutteella possulle silmät.
Vinkki! Helpon possukakun saat Pirkka prinsessakakusta (pakaste). Poista jäisestä kakusta suklaakoristeet terävällä veitsellä mahdollisimman nopeasti, ettei suklaa ehdi tahria marsipaania. (Jos kakkuun jää suklaata, voit halutessasi peittää kakun pinnan uudella ohuella marsipaanikerroksella.) Anna kakun sulaa pakkauksen ohjeen mukaan. Koristele possuksi marsipaanilla, sokerivesikuorrutuksella ja lakritsilla kuvan mukaan.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
- Pirkka Luomu suomalainen vehnäjauho 1kg puolikarkeaHinta 2,15/kpl2,15/kg
- Pirkka perunajauho 500g gluteenitonHinta 1,25/kpl2,50/kg
- Pirkka vadelmahillo 700gHinta 4,79/kpl6,84/kg
- Pirkka sokeri 1 kgHinta 1,49/kpl1,49/kg
- Pirkka vanilliinisokeri 100gHinta 1,15/kpl11,50/kg
- Dansukker Luomu tomusokeri 500gHinta 2,89/kpl5,78/kg
- Pirkka leivinjauhe 100gHinta 1,15/kpl11,50/kg
- Minttulaku lakritsipatukka 14gHinta 0,39/kpl27,86/kg
- Pirkka laktoositon vispikerma 36% 2dl UHTHinta 1,29/kpl6,45/l
- Sitruuna kgHinta n. 0,45/kpl2,39/kg
- Pirkka kananmuna 6 kpl/ 348 gHinta 1,49/kpl4,28/kg
- Pirkka vapaan kanan munia 6 kpl/408 gHinta 1,69/kpl4,14/kg
- Pirkka suomalainen puolikarkea vehnäjauho 2kgHinta 1,75/kpl0,88/kg
- Plussa-etu −18 %Myllärin Leivontakarkea vehnäjauho 2kgPlussa-kortillaEtuhinta 1,79/kpl0,90/kgIlman Plussa-korttia 2,19/kpl
- Kolmen Konstin perunajauhot 500g gluteenitonHinta 1,29/kpl2,58/kg
- Finnamyl 500g Luomu perunajauhoHinta 2,09/kpl4,18/kg
- Pirkka vadelmahillo 400gHinta 2,99/kpl7,48/kg
- Pirkka Parhaat vadelmahillo 390gHinta 4,89/kpl12,54/kg
- Dansukker Taloussokeri 1kgHinta 1,59/kpl1,59/kg
- K-Menu sokeri 1 kgHinta 1,39/kpl1,39/kg
- K-Menu Vanilliinisokeri 400gHinta 2,05/kpl5,12/kg
- Meira vanilliinisokeri 100g tölkkiHinta 1,19/kpl11,90/kg
- Dansukker Tomusokeri 500gHinta 1,65/kpl3,30/kg
- Meira leivinjauhe 100g tölkkiHinta 1,25/kpl12,50/kg
- Dr.Oetker leivinjauhe 60g luomuHinta 3,89/kpl64,83/kg
- Sukulaku lakritsipatukka 14gHinta 0,39/kpl27,86/kg
- Sisu Pätkä lakritsipatukka 14g sitruspippuriHinta 0,39/kpl27,86/kg
- Juustoportti vispikerma 3,3dl laktoositon UHTHinta 3,39/kpl10,27/l
- Valio Eila vispikerma 2dl laktoositon UHTHinta 2,59/kpl12,95/l
Voisit pitää myös näistä
- yli 60 min2,9(10 arviota)
- yli 60 min3,8(27 arviota)
- yli 60 min4,2(24 arviota)
- yli 60 min4,0(68 arviota)
- yli 60 min4,7(53 arviota)
- yli 60 min4,1(37 arviota)
- yli 60 min3,9(134 arviota)
- yli 60 min4,6(115 arviota)