Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta vanilliinisokerilla. Nosta kylmään. Mausta hillo halutessasi sitrusliköörillä. Vatkaa keltuaiset ja tomusokeri vaahdoksi. Lisää keltuaisvaahdon joukkoon kermavaahto ja sekoita tasaiseksi. Lisää hillo ja sekoita vain hieman, jolloin seos jää marmorimaisen kirjavaksi.
Lusikoi jäädyke kylmällä vedellä kasteltuun rengasvuokaan (tilavuus 1 l), jonka torvi on avoin. Peitä vuoka foliolla ja pakasta vähintään 3–4 tuntia, mielellään yli yön.
Valmista mustikkakastike. Jauha kohmeiset mustikat ja tomusokeri sileäksi soseeksi monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella. Ohenna tarvittaessa appelsiininmehulla. Tarjoa kastike erikseen kastikekannusta.
Ota jäädyke jääkaappiin pehmenemään noin 45 minuuttia ennen tarjoilua. Kasta vuoka muutaman sekunnin ajan kiehuvaan veteen ja kumoa tarjolle. Koristele jäädyke mustikoilla tai vadelmilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.