Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Mittaa sokeri ja appelsiinimehu pannuun. Sulata koko ajan sekoittaen, kunnes sokeri tulee siirappimaiseksi. Kaada appelsiinisiirappi pieneen, noin litran vetoiseen pitkänomaiseen vuokaan tai rengasvuokaan. Kääntele vuokaa niin, että seos valuu ja tarttuu myös vuoan reunoille.
Kiehauta maito sekä sokeri ja anna hiukan jäähtyä. Vatkaa munat kevyesti. Sekoita maito munamassaan. Mausta vanilliinisokerilla ja raastetulla appelsiininkuorella.
Kaada munaseos vuokaan. Peitä vuoka tiiviisti foliolla ja nosta vedellä täytetylle uunipannulle. Kypsennä 175-asteessa 50–60 minuuttia, kunnes munamaitoseos on hyytynyt. Nosta vuoka vesihauteesta ja jäähdytä kylmäksi.
Irrota vanukas veitsellä vuoan reunoista ja kumoa varovasti tarjoiluvadille. Koristele paahdetuilla mantelilastuilla ja ohuilla appelsiiniviipaleilla tai kalvottomaksi leikatuilla appelsiinilohkoilla. (Voit kypsentää paahtovanukkaan myös annosvuoissa vesihauteessa. Kypsennysaika on tällöin noin 30 minuuttia.)
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.