Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää vaahtoon vuorotellen piimä, keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sulatettu voi.
Kaavi taikina syvälle pellille leivinpaperin päälle. Ripottele pinnalle jäiset marjat.
Paista 200-asteisen uunin keskitasoa alemmalla tasolla 30–35 minuuttia. Siivilöi pinnalle halutessasi tomusokeria ja tarjoa piirakka vaniljakastikkeen kanssa.
Vinkki! Voit myös käyttää piirakkaan tuoreita marjoja. Vähennä silloin paistoaikaa 2–5 minuuttia. Marjapiirakan voi pakastaa annospaloina.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Seurasin ohjeita, mutta kakku paloi. Puoli tuntia ei riittänyt kypsymiseen – se ei kypsynyt kunnolla, ja lopulta kuivui ja paloi. En suosittele tätä reseptiä, siinä on jokin vialla. Kommenteissa on ehkä virhe, sillä useimpiin tämän tyyppisiin kakkuihin lisätään hieman perunajauhoa marjojen joukkoon ennen kuin ne lisätään taikinaan. Marjoista irtoava neste estää kakkua kypsymästä kunnolla ja muuttaa reseptin lopputulosta.
Risu
4 kuukautta sitten
Erinomainen resepti, unohtui piimä ostaa mutta tuli täydellistä myös maidolla korvattuna! Paistoaika sama 35min keskitason alapuolella :)
Kreivitär
7 kuukautta sitten
Tuli tosi hyvää vaikka en mikään leipuri olekaan. Paistoin keskitasolla täydet 35 minuuttia.
Hk
1 vuosi sitten
Hyvää tuli ja mehevän paksu. Kiertoilma uunissa sai lopussa laskea lämpöä 180° ettei tummunut liikaa. Korvasin myös piimän turkkilaisella jogurtilla kun ei ollut sitä.