Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Voitele ja korppujauhota iso rengasvuoka (tilavuus 1.8 l). Sulata rasva ja anna jäähtyä. Ripottele rusinoiden joukkoon ruokalusikallinen vehnäjauhoja. Sekoita isossa kulhossa hyvin keskenään loput vehnäjauhot ja sooda. Lisää kulhoon kaneli, kardemumma ja neilikka sekä sokeri.
Sekoita toisessa kulhossa jogurtti ja maito. Lisää joukkoon hieman jäähtynyt margariini ja siirappi. Sekoita tasaiseksi puuhaarukalla. Kaada seos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita kulhon pohjaa myöten juuri ja juuri sekaisin.
Lisää taikinaan rusinat ja kohmeiset puolukat. Nostele taikina vuokaan. Paista 175 asteessa alimmalla tasolla noin 60 minuuttia. Jos kakku tummuu päältä liikaa, pane päälle leivinpaperi. Tarkista kakun kypsyys. Kumoa kakku pois vuoasta hieman jäähtyneenä. Kakku maistuu parhaimmalta seuraavana päivänä ja on hyvin säilyvä. Ripottele kakun pinnalle tomusokeria tarjolle vietäessä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Tuli ihana kakku! Jogurtin + maidon korvasin 2,5 dl piimällä.
Miltsi
9 vuotta sitten
Aivan ihana kakku, toimii myös gluteenittomana kun korvaa vehnäjauhot gluteenittomilla ja lisää taikinaan psylliumia ja yhden ylimääräisen kananmunan. :)