Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Keitä pätkittyä spagettia runsaassa, kiehuvassa ja suolalla maustetussa vedessä 6–7 minuuttia. Valuta, mutta ei aivan kuivaksi.
Ruskista jauheliha omassa rasvassaan. Lisää joukkoon hienonnettu sipuli kuullottumaan. Kaada pannulle tomaattimurska ja mausta. Hauduta kastiketta noin 5 minuuttia.
Sulata juustokastiketta varten rasva kattilassa. Sekoita joukkoon jauhot ja kiehauta. Siirrä kattila pois levyltä ja lisää kylmä maito koko ajan sekoittaen. Siirrä kattila uudelleen levylle ja anna kiehua hiljalleen noin 5 minuuttia. Mausta suolalla ja paprikajauheella. Lisää juustoraaste.
Voitele noin 2 litran kokoinen vuoka ja kaada vuorotellen kerroksittain jauheliha-tomaattikastiketta ja spagettia vuokaan niin, että päällimmäiseksi tulee ohut spagettikerros. Kaada juustokastike vuokaan.
Kypsennä 200 asteessa 30–40 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea. Tarjoa lisäksi salaattia.
Vinkki! Voit valmistaa vuoan myös annosvuokiin, lyhennä silloin paistoaikaa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.