Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: 30–60 min
Vaivaa pizzapohja-ainekset, kädenlämpöinen vesi, öljy ja rosmariini kulhossa tasaiseksi taikinaksi. Anna levätä hetki. Pyörittele palat 6 pullaksi ja taputtele ne leivinpaperin päällä litteiksi ympyröiksi (halkaisija 10 cm). Kohota liinan alla noin 15 minuuttia.
Halkaise tomaatit. Painele leipäsiin kuopat ja paina tomaatin puolikkaat niihin leikkauspinta alaspäin.
Painele leipäsiin kolme oliivia. Voitele focacciat öljyllä. Ripottele pinnalle rosmariinia. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 13 minuuttia. Ripottele päälle sormisuolaa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.