Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Kiinnitä irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjan ja reunan väliin leivinpaperi. Hienonna keksit monitoimikoneessa. Sulata rasva. Sekoita keksimurut ja rasva keskenään. Painele seos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Siirrä vuoka jääkaappiin.
Upota kaikki liivatteet (yhteensä 5 kpl) kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike. Notkista mascarpone ja lisää joukkoon sokeri sekä vaniljasokeri. Lisää vaniljavaahto varovasti nostellen.
Kuumenna sitruunanmehu kattilassa. Purista neljästä liivatteesta vesi pois ja liuota liivatteet sitruunamehuun. Jätä yksi liivate mansikkasosetta varten. Kaada liivate ohuena nauhana täytteen joukkoon.
Sulata ja valuta mansikat. Ota talteen 1 rkl mansikoista irronnutta mehua. Nypi ja hienonna mintunlehdet. Soseuta mansikat. Sekoita kulhossa keskenään sokeri, mansikat ja hienonnettu minttu. Kuumenna pienessä kattilassa mansikkamehu ja liuota siihen liivate. Lisää liivate mansikkasoseen joukkoon.
Kaada puolet täytteestä keksipohjan päälle. Valuta päälle suurin osa mansikkasoseesta ja lisää loput täytteestä. Koristele torttu jäljelle jääneellä mansikkasoseella.
Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 5 tuntia, mielellään yön yli.
Huom! Jos käytät ulkomaalaisia mansikoita, keitä niitä ensin 2 minuuttia omassa nesteessään. Valuta marjat ja valmista kakku muuten samalla tavalla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Herkullinen kakku! Tein itse kakun tuoreista mansikoista, jolloin kannattaa käyttää ainakin 2 liivatelehteä mansikkasurvokseen sekä odottaa ja antaa kakun hyytyä pikkuhetki ennen päälikerroksen rahkaseoksen levittämistä.
Jaakko
5 vuotta sitten
Miksi videolla ei sulateta rasvaa joka tulee keksipohjaan?
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
Jaakko, Oivariiin voi lisätä keksien joukkoon huoneenlämmössä pehmenneenä tai sulatettuna. Jos rasvan laittaa keksimurskan sekaan sulatettuna, vaatii se vähemmän sekoittamista. Videolla Oivariini laitetaan monitoimikoneeseen keksien kanssa samanaikaisesti, jolloin rasva sekoittuu tehokkaasti keksimurskan joukkoon.
Sipe
7 vuotta sitten
Hei!
Voiko tämän kakun pakastaa?
K-Kuluttajapalvelu
7 vuotta sitten
Sipe, sulatettuja marjoja ei tule pakastaa uudelleen ja kakun rakenne voi kärsiä pakastuksesta, joten en suosittele kakun pakastamista.