Nutella-juustokakku on helppo, mutta tosi näyttävä kakku, joka maistuu kaikille suklaa-pähkinätahnan ystäville! Leivo nutellajuustokakku edellisenä päivänä.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Ota tuorejuustot, munat ja ranskankerma huoneenlämpöön. Sulata täytteen valkosuklaa.
Hienonna keksit monitoimikoneessa tai muovipussissa kaulimella. Sekoita joukkoon pähkinälevite. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (⌀ 20–22 cm) pohjalle.
Sekoita kulhossa tuorejuusto ja vaniljasokeri ja lisää joukkoon munat yksi kerrallaan sekoittaen. Kääntele seokseen myös jäähtynyt valkosuklaasula ja ranskankerma. Kaada täyte keksipohjan päälle.
Lämmitä pähkinälevitettä mikrossa muutama sekunti. Tiputtele sitä lusikalla täytteen päälle nokareina kahdeksi renkaaksi ja vedä sitten nokareiden läpi grillitikulla, jotta pintaan muodostuu sydämiä.
Paista juustokakkua 150-asteisessa uunissa 45 minuuttia. Laita uuni pois päältä ja anna kakun vielä olla jälkilämmössä 30 minuuttia.
Anna nutellajuustokakun jäähtyä ja siirrä jääkaappiin yön yli.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Hei! Tein täysin samoilla aineilla tms niin kakku seuraavana päivänä lahosi, mikäköhä vika siinä oli? Onko munia todellakin vain 2 ? Minusta se tuntuu sillä määrällä liian vähältä.
K-Kuluttajapalvelu
3 vuotta sitten
Ninnu, harmillista kuulla, ettei leivonta ei ole onnistunut toivotulla tavalla. Resepti on testattu K-Koekeittiöllä käyttämällä 2 kananmunaa. Juustokakku tavanomaisesti tiivistyy ja jähmettyy jäähtyessään. Palautteesi välittyy resepteistä vastaaville henkilöille.
Eljuska
5 vuotta sitten
Hei. Haluaisin tehdä tästä maidottoman ja munattoman version. Millä korvaan nutellan ja kananmunan?
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
Eljuska, resepti vaatii melko paljon muokkasuta mikäli sen tekee ilman kananmunia ja kokonaan maidottomana. Tuorejuusto ja creme fraichen voi korvata vegaanisella, kasvipohjaisella tuorejuustolla sekä esimerkiksi kasvipohjaisella jogurtilla tai rahkalla, mutta määrät eivät välttämättä korvaudu samoilla. Kananmunat voi jättää pois, mutta usein vegaaniseen uunissa tehtyyn juustokakkuun lisätään puolestaan hieman tomusokeria ja perunajauhoa, jotta "maitotuotteet" kestävät paremmin uunissa. Lisäksi valkosuklaa tulisi korvata maidottomalla ja K-Menu sarjasta ei valitettavasti löydy enää duo hasselpähkinälevitettä, joka oli maidoton, joten Nutellan joutuisi varmasti korvaamaan itse tehdyllä hasselpähkinälevitteellä.
Oreo
5 vuotta sitten
Hei! Annanko oreo keksejen creemin olla mukana vai poistanko sen, kun hienonnan keksit?
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
Oreo, keksit hienonnetaan kokonaan, kreemiä ei siis tarvitse poistaa.
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Oreo, pohja on testattu 100 g keksejä, jolloin pohjasta tulee varsin ohut. Lisäämme reseptiin hiukan keksien määrää, jotta pohja on helpompi tehdä.
Oreo
6 vuotta sitten
Käytin 20cm vuokaa eikä pohjataikinan määrä meinannut riittää. 100g keksejä tuntuu tosi pieneltä määrältä, onkohan ohjeessa virhe?