Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Hienonna keksit monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella. Sekoita keksimurujen joukkoon sokeri ja kaakaojauhe. Valmista vahva espresso (1 dl vettä ja 2 kahvimittaa espressoa). Lisää sulatettu voi ja jäähtynyt kahvi ja sekoita tasaiseksi. Painele seos leivinpaperilla päällystetyn irtopohjavuoan (Ø 22–24 cm) pohjalle ja laita pohja kovettumaan jääkaappiin.
Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen 10 minuutiksi. Vaahdota kerma. Sekoita tuorejuusto ja jogurtti keskenään tasaiseksi kierrevatkaimella. Sekoita joukkoon sokeri, vaniljasokeri ja Amaretto.
Kuumenna sitruunamehu ja liuota siihen vedestä puristetut liivatteet. Sekoita liivateseos tuorejuusto-jogurttiseokseen ja sekoita täytteeseen lopuksi kermavaahto. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa noin 6 tuntia, mielellään yön yli.
Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja sekoita notkistetun mascarponen joukkoon. Mausta vaniljasokerilla. Pursota seos kakun pinnalle suoraan pursotinpussista ilman tyllaa pyöreiksi nokareiksi. Ripottele pintaan siivilän läpi kaakaojauhetta.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Leipuri, onpa harmillista kuulla, ettei lopputulos ole ollut mieleesi. Reseptissä ainesten määrät ovat oikein ja kakku on testattu koekeittiöllämme.
leipuri
10 vuotta sitten
Tein tarkoin ohjeen mukaan ja pettymys oli todella suuri,sillä kakku oli tosi mauton.Minulle jäi epäilys,että mausteiksi tarkoitettujen aineiden määrät eivät olleet lainkaan kohdallaan.