Koristele valmiit donitsit suklaalla ja sokerikuorrutteella hämähäkinseiteiksi, muumioksi ja monstereiksi. Hauskat halloweenherkut maistuvat koko perheelle.
Sokerisilmät: Mittaa tomusokeri, valkuaiset ja sitruunanmehu kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella tai yleiskoneen litteällä sekoittimella 4–5 minuuttia, kunnes pikeeri on sileää. Vatkainta nostaessa pinnalle pitäisi muodostua kova huippu, joka hieman kallistuu painonsa alla.
Ota 1/4 pikeeriä sivuun, värjää mustalla geelivärillä ja sekoita tasaiseksi. Lusikoi musta ja valkoinen pikeeri omiin pursotinpusseihinsa.
Aloita pursottamalla erikokoisia valkoisia palloja leivinpaperin päälle. Anna kuivua vähintään 15 minuuttia. Lisää pieni musta piste valkoisen pikeerin päälle. Anna silmien kuivua noin 6 tuntia ennen niiden käyttöä.
Hämähäkinseitit
Hämähäkinseitit: Paloittele suklaat omiin kulhoihin ja sulata vesihauteessa tai mikrossa (350 W noin 30 sekuntia kerrallaan välillä sekoittaen). Sekoita tasaiseksi. Kaada valkosuklaa pursotinpussiin.
Valuta tummaa suklaata donitsien päälle. Pursota valkosuklaata munkin pinnalle sisäkkäisiksi renkaiksi. Vedä hammastikulla kevyesti keskeltä reunoille noin 1 cm:n välein, jolloin suklaasta muodostuu hämähäkinseitti. Anna jähmettyä ennen tarjoamista.
Muumiot
Muumiot: Paloittele valkosuklaa ja sulata vesihauteessa tai mikrossa (350 W noin 30 sekuntia kerrallaan välillä sekoittaen). Sekoita tasaiseksi.
Valuta valkosuklaata donitsien päälle. Anna suklaan jähmettyä hetki. Valuta lisää valkosuklaata lusikan avulla munkin päälle. Koristele sokerisilmillä.
Monsterit
Monsterit: Sekoita tomusokeri, neste ja elintarvikeväri tasaiseksi tahnaksi. Jos kuorrute on liian paksua, lisää nestettä teelusikallinen kerrallaan. Valuta tomusokerikuorrutetta donitsien päälle. Anna kuorrutuksen hetken aikaa kovettua. Koristele sokerisilmillä
Kokeile myös ihanan makoisia Pirkka minidonitseja, niin saat hauskoja minimonstereita! Voit oikaista ja käyttää valmiita sokerisilmiä itse tehtyjen sijaan.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.