Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sekoita korppujauhot ja perunajauhot keskenään tilavan kulhon pohjalla ja tarkista, ettei perunajauho jää kokkareiksi. Lisää neste ja sekoita hyvin. Anna turvota.
Sulata rasva pannulla ja kuullota siinä sipulit. Lisää korppujauhoseokseen jauheliha, suola, mausteet, haalea sipulisilppu ja kananmuna. Sekoita käsin tasaiseksi mureketaikinaksi.
Muotoile mureke kostutetun leikkuulaudan päällä tasapaksuksi tangoksi ja jaa kahdeksaan yhtä suureen palaan. Paloittele myös juusto kahdeksaksi samankokoiseksi kuutioksi.
Muotoile murekepala paksuhkoksi pihviksi, pane juustopala päälle ja sulje se pihvin sisään nostelemalla reunat ylös. Tasoita sauma ja venytä sen päälle pekoniviipaleenpuolikkaat ristiin, käännä päät murekkeen alle.
Voitele kevyesti kahdeksan muffinivuoan syvennystä margariinilla ja aseta murekkeet niihin. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla ritilän päällä noin 20 minuuttia. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja porkkanoiden kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.