Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Ota lihat lämpenemään huoneenlämpöön noin tunti ennen valmistusta.
Kuori kastikkeen juurekset ja leikkaa isoiksi paloiksi. Kuori ja lohko sipulit. Kuori valkosipulinkynsi.
Kuumenna voi kattilassa ja kuullota kasviksia hetki sekoittaen. Lisää suola ja viinietikka. Anna kiehahtaa, kunnes viinietikka on haihtunut. Lisää punaviini ja anna seoksen kiehua, kunnes nesteestä on jäljellä noin puolet, eli noin 15 min.
Siivilöi liemi. Lisää lihaliemi (tai vesi ja liemikuutio) ja rosmariini. Anna kiehua hiljalleen lihojen valmistamisen ajan.
Kuumenna voita ja öljyä pannulla, kunnes ne ovat ruskistuneet. Nosta 2 pihviä kerralla pannulle. Paista muutama minuutti per puoli, kunnes pinnat ovat saaneet kunnolla väriä. Ruskista paksuista pihveistä myös reunat. Nosta lihat folion päälle ja peittele, kunnes olet paistanut myös loput pihvit.
Kääri kaikki neljä pihviä folioon ja työnnä paksuimman pihvin keskelle paistolämpömittari. Nosta lihat 120-asteiseen uuniin ja anna kypsyä, kunnes mittari näyttää 57 astetta. Ota kääre uunista ja anna vetäytyä vähintään 20 minuuttia.
Kun kastikkeesta on jäljellä noin puolet, poista rosmariininoksa ja siivilöi kastike tarvittaessa. Lisää voi ja sekoita, kunnes se on sulanut. Tarkista maku, ja lisää suolaa, mustapippuria tai sokeria tarvittaessa. Halutessasi voit suurustaa kastikkeen pieneen vesitilkkaan sekoitetulla maissitärkkelyksellä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.