Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Pyyhi liha talouspaperilla. Leikkaa tarvittaessa kalvot ja rasva pois. Nosta liha muovipussiin.
Sekoita marinadin aineet keskenään. Kaada marinadi pussiin, sulje pussi ja kääntele, niin että marinadi levittäytyy tasaisesti lihaan. Nosta jääkaappiin marinoitumaan yön yli, tai vähintään pariksi tunniksi.
Ota liha huoneenlämpöön pari tuntia ennen valmistusta. Valuta liha ja pyyhi kuivaksi, säästä marinadi. Kuumenna rasva pannulla lähes savuavaksi. Ruskista lihaan kauttaaltaan kaunis väri, ruskista myös päät.
Nosta liha uunivuokaan ja työnnä keskelle lihaa paistolämpömittari. Kaada marinadi lihan päälle.
Kypsennä 120-asteisessa uunissa, kunnes lämpömittari näyttää 57 astetta noin tunnin ajan. Kääri liha folioon ja anna vetäytyä vähintään 20 minuuttia ennen leikkaamista.
Siivilöi paistoliemi ja lisää se kattilaan. Lisää joukkoon vesi, yrtit ja mustapippuri. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä kastiketta kasaan noin 15 minuuttia.
Lisää ruokakerma ja jatka keittämistä tarvittaessa, jotta saat kastikkeesta sopivan paksuista.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Mikä on sopiva uunin lämpö ja miten kauan uunissa.
Huolimatonta, että puuttuvat reseptistä
K-Kuluttajapalvelu
10 kuukautta sitten
Ulkofilettä paistetaan 120-asteisessa uunissa, kunnes lihalämpömittari näyttää 57 astetta. Aikaa kuluu noin 1 h/kg.
Paria tenttiä vaille Keittiömestari ( Uusavuton )
1 vuosi sitten
Aivan hanurista tämä resepti! Oli kyllä pettymys, lähes 20 euroa meni paistiin ja täysin mautonta, vaikka oli ohjeiden mukaisessa marinadissa lähes vuorokauden!!! Alun perin ihmettelin suolan vähäistä määrää, on tuossa reseptissä muitakin virheitä !! Keskusvaraston ukotko ne näitä resettejä tänne kirjottelee!! T. Paria tenttiä vaille keittiömestari!!