Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sekoita vehnäjauhot, kuivahiiva ja suola. Lisää hieman kädenlämpöä lämpimämpi vesi ja oliiviöljy. Alusta taikina kimmoisaksi. Lisää hieman jauhoja tarvittaessa.
Kauli taikina leivinpaperin päällä pellin kokoiseksi pizzapohjaksi. Kostuta pöytäpintaa hieman, jotta leivinpaperi pysyy kaulittaessa paikallaan. Aseta pizzapohja pellille ja anna kohota hetki lämpimässä paikassa, liinalla peitettynä.
Paloittele palvikinkku pieniksi kuutioiksi. Sulata ja valuta katkaravut. Viipaloi herkkusienet ja oliivit. Valuta tomaattimurskaa hetki siivilässä ja levitä tasaisesti pizzapohjan päälle.
Ripottele päälle kaksi desiä juustoraastetta. Peitä kinkkukuutioilla puoli pizzaa, ja katkaravuilla toinen puoli. Ripottele oliivit ja herkkusienet toiseen suuntaan puoliksi niin, että täytteet menevät ristikkäin. (Näin saat pizzaan neljä erilaista lohkoa.) Ripottele päälle mausteet ja juustoraaste (noin 3 dl).
Paista 225 asteisessa uunissa 15–20 minuuttia. Tarjoa lisäksi salaattia.
Vinkki! Lopun juustoraasteen voit pakastaa seuraavaa käyttökertaa varten.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Todella mahtava resepti, kantsii jättää yön yli jääkaappiin niin tulee mahtava maku.
Mutta paras pitsa minkä oon ikinä kotona tehny onnistui kun pakastin pitsan täytteineen päivineen raakana ja popsautin uuniin seuraavana päivänä, NAM!
pitserellamozzarella
7 kuukautta sitten
tehtiin 2 kertaisena tuli kyllä aika kuohkea pohja mutta hyvää oli.
Tontsa
1 vuosi sitten
Olen käyttänyt tätä resptiä siitä saakka kun Pirkalta tuli resptikirja ulos, n20v sitten?
Välillä korvannut 2dl:lla ruisjauhoa ja vielä parempi tulee
Hellurei
1 vuosi sitten
Onnistuu hyvin vähemmälläkin hiivalla, käytin 3g kuivahiivaa ja hyvin kohosi.
Rei
2 vuotta sitten
Käytän aina juuri tätä pitsapohjan reseptiä, toimii mahtavasti jos haluaa parin tunnin sisällä pitsaa, mutta itse suosittelen laittamaan yön yli jääkaappiin nousemaan. Pakastimeenkin voi raa'an pitsapellin laittaa, ja siitä tulee vielä parempaa!
Annukka
2 vuotta sitten
Näytin 15 vuotiaalle pojalleni reseptin ja kehoitin käyttämään mieluisimiaan täytteitä. Oli suuri menestys.
cami
2 vuotta sitten
loistava resepti,käyttänyt tätä monta kertaa,varmaan noin vuoden,ja aina onnistuu.
Pizzeriina
2 vuotta sitten
Paras, tähän asti.
Soreila
2 vuotta sitten
Paras pizzataikinaresepti, onnistuu joka kerta. Olen käyttänyt tätä jo vuosia!
HelkaL
4 vuotta sitten
Tämä onnistuu aina. Olen tehnyt tällä ohjeella jo tosi kauan yli 15 vuotta. Pirkan keittokirjassa oli tämä ohje aikoinaan. Olen antanut tämän pohjan ohjeen myös sellaisille ihmisille, jotka eivät ole koskaan tehneet pizzaa ja aina on onnistunut.
Känkkykeisari
4 vuotta sitten
Moneen kertaan tehnyt tällä ohjeella. Oliiviöljyn olen vaihtanut rypsiöljyyn.
IH
5 vuotta sitten
2 dl vettä on liian vähän.
Faija
7 vuotta sitten
Helppoa, nopeaa ja hyvää.
Ps. Taikinan voi myös tehdä edellisenä päivänä ja kohottaa muovilla suojattuna jääkaapissa
Tulikeiju
7 vuotta sitten
Onnistui ensikertalaiselta hienosti. Ei ollut liian monimutkaisia juttuja.