Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sulata rasva ja anna jäähtyä. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot, vanilliinisokeri ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos, maito ja jäähtynyt rasva muna-sokeriseokseen. Levitä taikina uunipannulle leivinpaperin päälle ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla 15–20 minuuttia. Anna kakkulevyn jäähtyä.
Kolakastike: Sekoita fariinisokeri, siirappi ja kerma kattilassa ja anna kiehua noin 10 minuuttia. Ota kattila liedeltä ja lisää vanilliinisokeri sekä rasva. Anna kolakastikkeen hieman jäähtyä ennen kakkupohjalle levittämistä. Rouhi suolapähkinät ja ripottele kolakastikkeen päälle. Halutessasi voit jättää osan rouheesta koristeeksi suklaakuorrutuksen päälle.
Suklaakuorrutus: Sulata rasva kattilassa. Lisää muut aineet samalla sekoittaen ja kuumenna seos kiiltäväksi (älä keitä). Levitä seos levylle kolakastikkeen ja suolapähkinärouheen päälle. Ripottele pinnalle pähkinärouhetta ja laita viileään kiinteytymään. Leikkaa kakkulevy neliöiksi. Tarjoile snickers-ruudut hyvän kahvin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.