Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Keitä ohra pakkauksen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Huuhtele ohra kylmällä vedellä ja jäähdytä se. Mausta ohra sitruunankuorella ja -mehulla, oliiviöljyllä ja suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon hienonnettu minttu. Jätä osa mintunlehdistä koristeeksi. Anna maustua jääkaapissa noin tunti.
Leikkaa parsoista puumainen tyviosa pois. Paksummat parsat on hyvä myös kuoria kevyesti. Leikkaa parsat noin 4 cm:n paloiksi. Pyöritä parsat öljyssä ja paahda leivinpaperin päällä pellillä 200 asteessa noin 10 minuuttia. Mausta ripauksella suolaa.
Kiehauta soijapavut pakkauksen ohjeen mukaan ja jäähdytä ne. Leikkaa pestyistä retiiseistä kannat pois ja lohko retiisit. Sekoita puolet kasviksista ohran joukkoon ja jätä loput koristeeksi salaatin pinnalle.
Levitä salaatti laakealle vadille. Murustele fetajuusto salaattiin, jätä siitäkin osa salaatin pinnalle. Asettele loput kasvikset, feta ja minttu salaatin pinnalle. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja tarjoa erikseen salaatin kanssa.
Vinkki! Voit käyttää parsan tilalla pannulla öljyssä paistettuja ohuita vihreitä papuja. Pääruoaksi salaatista riittää neljälle, noutopöydässä 8–10:lle.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.