Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi. Hienonna sipuli. Ruskista jauheliha ja sipulit öljyssä paistokasarissa. Mausta suolalla, meiramilla ja valkopippurilla.
Kiehauta vesi ja liuota lihaliemikuutiot siihen. Pane kaalisuikaleet, jauheliha-sipuliseos ja ohrasuurimot isoon, laakeaan uunivuokaan ja sekoita ainekset. Lisää lihaliemi. Valuta pinnalle siirappi.
Paista 175 asteessa noin 2 tuntia. Anna vetäytyä 1/2 tuntia ennen tarjoilua.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.