Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Aloita vartaista. Hienonna valkosipulinkynnet ja leikkaa leipä reiluiksi kuutioiksi. Kaada öljy kulhoon. Lisää valkosipuli, kirsikkatomaatit ja leipäpalat. Sekoita hyvin ja anna marinoitua noin puoli tuntia. Pujota tomaatit ja leivät vedessä liotettuihin vartaisiin.
Turvota korppujauhoja vedessä noin 10 minuuttia. Hienonna sipuli, valkosipulinkynnet ja rucola. Poista kivet oliiveista veitsellä leikkaamalla ja hienonna oliivit.
Sekoita korppujauhojen joukkoon kaikki murekeseoksen ainekset. Muotoile taikinasta 10 pihviä. Paista ne muurinpohja- tai paistinpannulla rasvassa molemmin puolin kauniin ruskeiksi.
Paista tai grillaa tomaattivartaita, kunnes leipäpalat ovat hieman ruskistuneet. Voit paistaa pihvit ja vartaat myös uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia.
Sekoita kermaviilikastikkeen ainekset keskenään. Tarjoa lisäksi keitettyjä perunoita.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.