Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Raasta täytteen omenat karkeaksi raasteeksi. Sekoita sokeri ja sitruunanmehu joukkoon.
Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen kerman kanssa. Levitä taikina uunipannulle leivinpaperin päälle. Kaada omenaraasteesta irronnut neste pois ja levitä raaste taikinan päälle. Ripottele pinnalle muromysliä.
Paista uunin alaosassa 200 asteessa 20 minuuttia. Tarjoa haaleana vaniljakastikkeen kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Kannattaisi mainita minkä kokoiselle pannulle tämä on tarkoitus tehdä ja kuinka paksulti taikinaa tulee. Itselläni oli ilmeisesti liian pieni pannu eikä pohja kypsynyt lainkaan vaikka piiras oli uunin alatasolla ja alalämpö päällä. Sen sijaan päällä oleva mysli tuli liian tummaksi.
Leippoja
3 vuotta sitten
Parempi kylmänä seuraavana päivänä
leipoja
8 vuotta sitten
Erittäin maukas piirakkapohja. Suussasulava piiras.