Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Pese ja kuori raparperit. Tuoreita, ohutvartisia raparpereja ei tarvitse kuoria lainkaan. Leikkaa varret noin 1 cm:n paloiksi.
Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää muna voimakkaasti sekoittaen. Lisää joukkoon kermaviili. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja sooda. Siivilöi jauhoseos taikinaan. Sekoita taikina juuri ja juuri sekaisin.
Levitä taikina voideltuun torttuvuokaan (Ø 30 cm). Ripottele pinnalle raparperit. Paista torttua 200-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 15 minuuttia.
Sekoita monitoimikoneessa vehnäjauhot, sokeri, inkivääri ja rasva nopeasti sekaisin. Lisää hasselpähkinät ja sekoita vain hieman. Pähkinät saavat jäädä karkeaksi rouheeksi.
Levitä pähkinäseos torttupohjalle nokareina. Paista uunin keskitasolla vielä noin 13 minuuttia. Tarjoa pähkinä-raparperitorttu jäähtyneenä vaniljakastikkeen ja kahvin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.