Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri kevyesti vaahdoksi. Lisää kermaviili tai jogurtti, rasva ja jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe, sooda ja vanilliinisokeri.
Valmista muruseos. Sulata voi. Sekoita joukkoon sokeri ja ruisjauhot.
Levitä taikina uunipannulle (noin 30 x 40 cm) leivinpaperin päälle. Ripottele pinnalle marjat ja muruseos. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä ja leikkaa palasiksi. Tarjoa puolukkapiirakka vaniljajäätelön kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Kokeilin tätä gluteenittomana. :D Laitoin perunajauhoja, riisijauhoja, tattarij. kookosj. 2tl psylliumia. Yht. tuo 5dl. Muruseokseen jauhoja paljon enemmän kuin ohje. Tosi hyvä!
Niina
3 vuotta sitten
Todella hyvä piirakka. Pinnalle tulevaan muruseoksen laitoin vain vehnäjauhoa ruisjauhon sijaan. Sitä piti laittaa vähän enemmän, että sai siitä murua. Piirakka pysyi monta päivää hyvänä, oikeastaan vain parani vanhetessaan. Jogurtti piti pohjan mehevänä.