Ainekset 4 annosta
Sitruunapestokastike 1/2 dl oliiviöljyä 2–3 tl Pirkka sitruunapestoa 1 rkl sitruunanmehua 1 rkl juoksevaa hunajaa ripaus suolaa ripaus mustapippuria Ravintosisältö 100 g annos
Energia
707 kJ / 169 kcal Rasva
10,5 g josta tyydyttynyttä
2,9 g Hiilihydraatit
11,8 g josta sokereita
3,1 g Proteiini
5,8 g Suola
0,6 g Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus 15–30 min
Vaihe 1 tehty 1 Kuori ja paloittele perunat.
Vaihe 2 tehty 2 Kuumenna herneet pakkauksen ohjeen mukaan, jäähdytä kylmän veden alla ja valuta hyvin.
Vaihe 3 tehty 3 Rouhi pähkinät karkeaksi rouheeksi. Paahda kuivalla kuumalla pannulla kunnes pähkinärouhe saa hieman väriä.
Vaihe 4 tehty 4 Lisää pannulle öljyä ja paista perunakuutiot siinä kullanruskeiksi.
Vaihe 5 tehty 5 Revi salaatti sopiviksi suupaloiksi. Valuta salaattijuustokuutiot.
Vaihe 6 tehty 6 Laita annoslautasille tai vatiin ensin salaattia ja päälle perunoita, herneitä, juustokuutioita ja paahdettua pähkinäsekotusta.
Vaihe 7 tehty 7 Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja pirskota kastiketta salaatin päälle. Viimeistele basilikanlehdillä.
Vinkki! Saat salaatista ruokaisamman, kun lisäät siihen esimerkiksi rapeaksi paistettua pekonia tai savukalaa.
Suosikki Kommentoi Kopioi linkki Tulosta Plussa-kortilla
Etuhinta 2,40/3 kpl 4,00/kg
Ilman Plussa-korttia 0,89/kpl (4,45/kg)
9,90/kg
norm. 1,19/kpl (11,90/kg)