Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sulata voi mikrossa. Hienonna pähkinäsekoitus veitsellä karkeaksi rouheeksi. Leikkaa leipä hienoksi muruksi (noin 1 dl).
Sekoita pähkinät ja leipämurut voisulaan. Lisää sitruunanmehu ja -kuori sekä persilja. Mausta suolalla.
Poista kirjolohifileestä tarvittaessa ruodot ja ylimääräinen rasva. Pane kalafilee uunivuokaan nahkapuoli alaspäin, mausta pinta suolalla ja levitä kuorrutus tasaisesti kalan pinnalle.
Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Tarjoa lisäksi perunasosetta.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.