Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Hienonna hapankorput tehosekoittimessa tai monitoimikoneella. Sulata rasva. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja voitele vuoan reunat. Sekoita hapankorppumuru ja rasva keskenään. Painele seos tasaisesti vuoan pohjalle ja nosta hetkeksi jääkaappiin.
Sekoita kulhossa munat, tuorejuusto, kermaviili ja parmesaaniraaste. Mausta seos mustapippurilla ja kaada vuokaan hapankorppupohjan päälle.
Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä vuoassa ennenkuin irrotat vuoan reunuksen, sillä muuten kakun pintaa saattaa haljeta.
Koristele juustokakun pinta herneenversoilla, puolitetuilla tomaateilla ja kylmäsavulohella. Pinnalle voit laittaa kylmäsavulohen sijaan esimerkiksi kylmäsavuporoa tai erilaisia kasviksia ja yrttejä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.