Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Valmista ensin täytteet. Sekoita kulhossa tuorejuusto ja hienonnetut salaattijuustokuutiot. Lisää persilja ja sekoita tasaiseksi. Leikkaa tomaatti ohuiksi viipaleiksi.
Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipulia pannussa tilkassa öljyä. Sekoita kulhossa sipuli, tuorejuusto ja hienonnettu kirjolohi ja tilli. Mausta mustapippurilla ja suolalla.
Lämmitä maito kiehuvaksi. Kasta hapankorput maitoon ja nosta reikäkauhalla talouspaperin päälle. (Voit myös kastaa korput kylmään maitoon, mutta anna niiden silloin vetäytyä noin 15 minuuttia ennen rullausta.)
Levitä juustotahna puolelle hapankorpuista, aseta päälle tomaattiviipale ja kääri rullalle. Aseta rullat tiiviisti vieriviereen tarjoiluastiaan. (Koristele tomaatilla ja persiljalla.)
Levitä lohitäyte lopuille hapankorpuille. Kääri rullalle ja nosta tarjoiluastiaan. (Koristele tillillä ja kirjolohella.)
Anna rullien vetäytyä hetki jääkaapissa ennen tarjoilua. Tarjoa alkupalana tai pienenä suolaisena palana esimerkiksi kahvi- tai teepöydässä.
Vinkki! Leikkaa hapankorppurullat vinottain puoliksi niin saat kauniita cocktailpaloja.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.