Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla. Siirrä ne syrjään.
Suikaloi sipuli. Huuhdo pinaatti ja hienonna sitä hieman. Kuutioi tomaatit. Valuta salaattijuustokuutiot.
Kuullota sipuleita öljyssä. Lisää joukkoon pinaatti ja vokkaa muutama minuutti. Lisää tomaatit ja mausta limetillä, suolalla, pippurilla ja sokerilla. Ripottele päälle salaattijuustokuutiot ja pinjansiemenet.
Paista ahvenfileitä pari minuuttia voi-öljyseoksessa kummaltakin puolelta. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa lisäksi uusia perunoita.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.