Tutustu turskaan! Valkolihainen kala maistuu niin lapsille kuin varttuneelle väellekin. Ihanan yrttinen ruskistettu voi kruunaa turskan maun. Resepti: Kalaasi-blogi.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Paloittele voi paksupohjaiseen kattilaan. Hienonna kutakin yrttiä puolikas ruukku voin joukkoon. Lisää kuorittu ja murskattu valkosipulinkynsi sekä kuivattu tilli kattilaan.
Kuumenna voita ja yrttejä kattilassa sekoitellen. Anna voin ruskistua, mutta varo polttamasta sitä. Aikaa kuluu 6–10 minuuttia. Siivilöi voi.
Leikkaa turskafilee annospaloiksi. Kuumenna puolet yrttivoista pannulla ja paista turskapaloja molemmin puolin muutaman minuutin ajan. Lusikoi yrttivoita paistamisen aikana turskapalojen päälle. Ripottele suola kaloille.
Huuhdo ja paloittele parsakaali ja fenkoli. Keitä noin 5 minuuttia. Kuumenna herneet pakkauksen ohjeen mukaan ja murskaa ne. Kuumenna yrttivoi ja lusikoi sitä ennen tarjoilua reilusti vihannesten päälle.
Hienonna loput yrtit. Ripottele niitä turskan ja vihannesten päälle. Asettele loput yrtit pöytään tarjolle.
Voit tehdä yrttivoin valmiiksi edellisenä päivänä ja säilyttää jääkaapissa. Yrttivoi sopii kalan, vihannesten ja lihan kanssa tarjottavaksi.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.